Kaikkitietokoneista

suomenkielisten tietokoneartikkeleiden kokoelma

Luin kirjan Seitsemän vuotta Tiibetissä. Kirjan on kirjoittanut Heinrich Harrer, jonka päiväkirjaan kirja pohjautuu. Kirjan on kustantanut Tammi. Saksankielinen alkuteos on ilmestynyt 1952 ja ensimmäinen suomenkielinen painos 1953.

Itävaltalainen vuorikiipeilijä Heinrich Harrer on palaamassa Intiasta, kun hänet otetaan kiinni ja viedään vankileirille. Asiaa valottaa se, että toinen maailmansota on juuri syttynyt. Leiriltä Harrer pakenee kaksi kertaa, joista jälkimmäinen onnistuu. Harrer saapuu Tiibetiin Peter Aufschnaiterin kanssa, hänkin on vuorikiipeilijä. Ystävykset päättävät suunnata Tiibetin pääkaupunkiin Lhasaan. Matka Lhasaan, kiellettyyn kaupunkiin, on pitkä ja vaaroja täynnä. Lhasassa ystävykset ovat hyvinkin kiinnostava kohde, lähes ainoat eurooppalaiset pääkaupungissa. Elämänsä aikana Heinrich saa hyvin korkea-arvoisen tehtävän: hän opettaa Dalai Lamaa. Heinrich ja Peter kuitenkin palaavat Eurooppaan kiinalaisten valloittaessa Tiibetin. He tekivät pakomatkaa osittain yhdessä Laman kanssa.

Kulttuurien kohtaaminen oli kirjassa mielestäni hyvin selkeä. Tiibetissä asukkailla oli pääosin hyvin syrjivä suhtautuminen kaikkia ulkomaalaisia kohtaan. Uskonto oli myös täysin eri asemassa Tiibetissä kuin Euroopassa. Lähes jokaisessa talossa oli rukousviirejä katolla. Pyhiinvaeltajia ja pyhiinvaellusreittejä oli lukuisia. Eräät myös elättivät itsensä pyhiinvaeltamalla muiden puolesta. Eurooppalaiset ystävämme herättivät kummastusta myös vaeltamalla luonnossa ilman rukoilua ja ilman uskonnollista päämäärää. Ihmettely oli vastavuoroista kummankin osapuolen tutustuessa toistensa tapoihin ja käytänteisiin.

Tiibetissä ei myöskään saanut tappaa elämää ja se johto siihen, että kalastajat ja teurastajat joutuivat asumaan kylien laitamilla. Tämä ohjenuora näkyi myös työnteossa: kuoppaa kaivaessa kaikki madot pelastettiin ja vietiin turvaan.

Tiibetissä ja varsinkin Lhasasassa vuoden aikana oli lukuisia juhlia. Lähes kaikki niistä ovat uskonnollisia. Joinain vuosina oli niin sanottu tuli-koira-vuosi jolloin munkit ottivat vallan, kuukaudeksi, uuden vuoden jälkeen.

Tiibetissä ei myöskään harrastettu paljoakaan eurooppalaisia urheilulajeja. Kirjan perusteella voisin sanoa, että urheilu oli vähäistä, kun taas lautapelit olivat suosittuja. Luisteluakin oli harrastettu, mutta sitä testattiin uudestaan ystävysten kanssa. Lajin nimeksi muodostui “kulkea veitsen terällä”. Hitaasti Jalkapalloa oli harrastettu, mutta sitä ei saanut enää harrastaa, koska oli tullut rankkasade, joka oli tuhonnut puutarhan. Jalkapallokenttä oli ollut samaan aikaan käytössä.

Vuoria ylös kiivettäessä näkyi tiibetiläisten pakkomielle rukoiluun. Vuoren huipulla nouseminen saattoi kestää kolme päivää, koska Tiibetiläiset rukoilivat pakkomielteisesti matkalla hyvin usein. Kun Heinrich ja Peter nousivat vuorelle ja laskeutuivat sieltä päivässä, heitä ei meinattu uskoa. Tästä syystä he joutuivat kiipeämään vielä kerran ja ottamaan tiibetiläisen mukaan.

Kirjassa on tiibetiläistä kulttuuria havainnollistava, mielenkiintoinen kuvitus. Tarina on kerrottu mukaansatempaavasti, minkä tähden teoksesta on tehty myös elokuva.